Tervehdys täältä jälleen. Viimeinkin on meillä päästy nauttimaan lumesta, sillä eilen sunnuntaina satoi ensilumi maahan ja tänään onkin pakkanen pitänyt sen myös maassa! Saagakin näki ensimmäistä kertaa lunta, kun kävimme Nico-koiraa lenkityttämässä ja neiti pääsi rintarepussa mukaan. Ikävä kyllä neiti taisi olla väsynyt, nukahti 10 minuutin höpöttelyn jälkeen.. Mutta on tässä muutakin tapahtunut..
Ensinnäkin rakas serkkupoikani täytti 17, joten kävimme heillä tietty kahvittelemassa ja kakkua maistamassa!
Myös hänen siskonsa (toinen rakas serkkuni siis..) oli paikalla perheineen. Hänellä onkin 4 päivää vanhempi poika, kuin meidän Saaga,eli pikkuisillakin oli kaveria
(mukamas mitään vielä ymmärtävät semmoisesta..) Se yhteys kuva vain unohtui ottaa..
Oli ihana heitäkin silti nähdä! :) Myös isäni oli paikalla koko perheen kera, eli siskoni näin myös :)
Saagan asu oli siis tälläinen
eli päällä oli mekko Tutta:lta ja body ja sukkikset H&M :)
Tavallisesti myös päivän kuvaa on laiteltu, mutta poikkeuksellisesti laitan edellisen päivän iltakuvan myös :)
Elikkä:
Saagalla on yllään prismasta ostettu yöpuku,ciraf siis. Tutti on nuk :)
Synttäri kahvien jälkeen siirryimme tänne Vesilahteen kyläilemään yöksi, kuten parhaillaankin olemme. Prinsessa pääsi suihkuunkin kanssamme, kun sauna oli lämmin :)
Tänään meitin neiti söi ekaa kertaa itse syöttö tuolissa, kuvaa ei siitä saatu, mutta kahvilla neiti istui pöydässämme seurana..
Ja toki tämän päivän asuakin täytyy laittaa ;)
body-mekko on jälleen Tuttaa, sukkikset H&M
Saaga lähettää lukijoille terveiset HeiHei :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti